Artikkelit
11.04.2007: MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN ARVIOINTI MUUTTUU
Valtioneuvosto on antanut uuden asetuksen maaperän pilaantuneisuuden
ja puhdistustarpeen arvioinnista. Käytännössä asetuksella on merkitystä
esimerkiksi kiinteistönkaupoissa, kun arvioidaan maaperän
pilaantuneisuutta. Jos kiinteistön maaperästä löytyy haitta-aineita,
asetuksen perusteella arvioidaan myös pilaantuneen maaperän riittävää
puhdistustasoa. Kiinteistönkaupoissa tällöin pitää myös arvioida, onko
kysymyksessä kiinteistökaupan virhe ja mikä on mahdollisen virheen
laajuus.
Asianmukaisesti suoritettu riskien tunnistaminen voi
yksittäistapauksessa vaikuttaa puhdistuskustannusten määrään eli
kiinteistönkaupan myyjältä mahdollisesti vaadittavan hinnanalennuksen
tai vahingonkorvauksen määrään. Asetuksen ohjearvot ohjaavat osaltaan
myös kaavoitusta ja rakentamista.
Asetuksen liite sisältää 52 alkuaineen, aineen tai aineryhmän
pitoisuuksille kynnysarvot sekä alemmat ja ylemmät ohjearvot. Näitä
ohjearvoja käytetään maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen
arvioinnin apuna. Kynnysarvojen ylittyminen merkitsee käytännössä sitä,
että maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve on arvioitava.
Asetuksella korvataan aiemmin noudatetussa ympäristöministeriön
asettamassa saastuneiden maa-alueiden selvitys- ja kunnostusprojektissa
eli ns. SAMASE-projektissa valmistellut vastaavat ohje- ja raja-arvot
niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen. Pohjavesien pilaantuneisuuden
ja puhdistamistarpeen arviointiin asetusta ei sovellettaisi. Lisäksi
asetuksessa säädetään tarkemmin niistä seikoista, joita maaperän
pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen tapauskohtaisessa arvioinnissa
tulee ottaa huomioon. Olennaista olisi huomion kiinnittäminen riskien
tunnistamiseen.
Asetus tulee voimaan 1.6.2007. Annettua valtioneuvoston asetusta on
jo sivuttu tuoreessa oikeuskäytännössä. Kärkölän
kloorifenolitapauksessa katsottiin maaliskuussa 2007, että tämän uuteen
tutkimustietoon perustuvan asetuksen myötä on saatu puhdistustasojen
määräämiseen uutta selvitystä. Pilaantuneiden alueiden
kunnostamismääräykset kumottiin tapauksessa hallinto-oikeuden
ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla. (Lähde: Oikeuslaitos –
tiedote 13.3.2007)
Takaisin
|