|
|
|
Asiantuntemus
Juridia palvelee yrityksiä ja muita yhteisöjä sekä yksityishenkilöitä/ yksityisyrittäjiä. Palvelumme keskittyvät sellaisille oikeudenaloille, joita tarvitaan elinkeinotoiminnassa. Lakimiehemme toimivat yritysten ja muiden yhteisöjen neuvonantajina, minkä lisäksi edustamme ja avustamme päämiehiämme neuvotteluissa, riitatilanteissa ja eri oikeusasteissa. Laadimme myös sopimuksia, selvityksiä sekä muita asiakirjoja. Lakimiehemme toimivat insolvenssiasioissa pesänhoitajina ja -selvittäjinä.
Lähdemme siitä, että toimistomme palveluihin kuuluvat kaikki asiakkaidemme tarvitsemat juridiset palvelut. Olemme ajan saatossa havainneet, että asiakkaidemme tarpeet ovat keskittyneet erityisesti muutamalle juridiikan osa-alueelle, joihin olemme panostaneet osaamistamme, resurssejamme ja pystymme tarjoamaan alan parasta mahdollista osaamista.
Jatkuvasti kasvanut asiakaskuntamme osoittaa, että asiantuntemustamme arvostetaan. Myös monet asiakkaistamme ovat hyvinkin menestyneitä ja merkittäviä toimijoita alallaan.
|
|