Tapetilla nyt

20.04.2012

Pohjalta ei pääse kuin ylöspäin

Toimistollamme on paljon huippukuntoisia ihmisiä, mutta joukkoon mahtuu tietysti myös keskivertoliikkujia ja muutama kaltaiseni sohvaperunakin. Tänä vuonna toimistomme erityisenä teemana on saada kaikki liikkeelle ja asettamaan itselleen oman tasonsa mukaisia liikunnallisia haasteita. Yhdessä liikkuminen on sitä paitsi hauskaa! Yhteisillä liikuntatempauksilla lisätään yhteishenkeä ja tietysti parannetaan myös työkykyä ja jaksamista.

Erilaisia tapahtumia kertyy Juridia Fit -liikuntakalenteriimme kovaa vauhtia triathlon- ja maratonkisoista pesäpallo-otteluihin sekä yhteisiin uimaharjoituksiin ja kävelylenkkeihin. Toimistomme joukkueet osallistuvat myös esimerkiksi Jukolan ja Venlojen viesteihin! Haastamme myös asiakkaitamme ja kollegoitamme muun muassa sählyn, polttopallon ja tenniksen sekä tietysti golfin merkeissä.

Omalta osaltani Juridia Fit -kausi alkoi toden teolla kuntotestiin osallistumisella. Vähän jännitti, vaikka tuloksen kuitenkin tiesi jo etukäteen. Sohvaperunan on turha toivoa hyviä kuntotestituloksia!

Perjantai-iltapäivänä hyppäsimme sitten autoihin ja lähdimme kohti Vierumäkeä. Perillä kartoitettiin ensiksi perusasiat, minkä jälkeen mitattiin rasvaprosentti ja pääsimme testaamaan olkapäiden, selkärangan ja lonkan liikkuvuutta. Hartiat olivat yllättäen jumissa monella sellaisellakin, jotka luulivat kaiken olevan kunnossa. Sen jälkeen nousimme kuntopyörän satulaan ja lähdimme polkemaan kullekin peruskartoituksen jälkeen räätälöidyillä vastuksilla. Me huonokuntoisemmat pääsimme tästä testistä huomattavasti helpommalla kuin aktiiviliikkujat, jotka polkivat testin loppuun asti sykkeet pilvissä ja naamat vakavina. Viimeisenä oli vuorossa lihaskuntotesti, jossa testattiin jalkojen, käsien ja vatsalihasten kunto.

Lopuksi saimme yhteenvedon testituloksistamme ja liikuntasuosituksen. Itselläni tulos oli odotusten mukainen eli parannettavaa löytyi lähes joka kohdasta. Yksi iloinen yllätyskin joukkoon mahtui: olkapäiden liikkuvuus oli oikein hyvä!

Nyt sitten vaan kohti seuraavia haasteita! Tärkeimpänä tavoitteenani on tietysti painonpudotus, mutta liikuntaakin pitää lisätä reippaasti. Seuraava isompi tavoite on toukokuussa Naisten Kymppi. Syksyllä sitten katsotaan kontrollitestissä, kuinka paljon tuloksia on tullut!

Susanna Heinonen
kehityskoordinaattori

 

 

 

15.02.2012

Stig ombord!

Perjantaina 3.2.2012 astuimme Juridian omaan lemmenlaivaan, M/S Juridellaan. Toimistomme 8. kerros oli muuttunut loistoristeilijäksi, josta ei loiste tai kimalle puuttunut. Risteilyohjelmaan kuului luonnollisesti buffet-illallinen ja hanaviinit. Autenttisuuden kuulemma pilasi liian hyvä ruoka ja se, ettei viini vaahdonnut. Pahoittelemme. Iltaa vauhditti iloinen DJ Vesa, joka myös veti illan bingon. Juridellan bingå ei ollut perinteinen pallonpyörityspeli, vaan juontaja huuteli enemmän ja vähemmän rivoja lausahduksia. Jos väittämään pystyi samaistumaan, piti nousta seisomaan ja huutaa Bingå! Pelituokio sai mukavasti liikettä niveliin ja naurun hersymään. Golffarit osoittautuivat parhaimmiksi nukkujiksi ja lapsettomat kokeneimmiksi kamelinratsastajiksi. Työkavereista oppii aina jotain uutta!

Risteily ei tietenkään ole aidontuntuinen ilman karaokea. Juridellan karaåke raikasi ja suurimmat aplodit saivat säröäänisimmät laulajat. Lähdimme yksi toisensa perään Pohjois-Karjalaan ja vaihdoimme farkut verkkarihousuun. Loppuillan tanssimme DJ Vesan pyörittämässä diskossa aina pikkutunneille asti. Laineiden puuttuessa laivaa keinutti iloinen tunnelma ja huoleton meininki. Ennen kotiinlähtöä teimme vielä virkistävän pulahduksen pallomereen. Täydellinen risteily!

Kun kutsu Juridellan risteilystä aikoinaan lähetettiin, toimistolla nousi huoli. Hätäisimmät istuivat pelastusliivit yllään ja jännittivät, josko laiva ehtisi ajoissa takaisin kotisatamaan. Kapteenia kiellettiin ankarasti ajamasta liian lähelle rannikkoa kavereita moikkaamaan. Ankarasta merenkäynnistä huolimatta selvisimme risteilystä ehjin kölein ja muutamat lievät merisairaustapaukset iskivät onneksi vasta seuraavana päivänä.

Kapteeni kiittää matkustajia ja toivottaa kaikki tervetulleiksi uudestaan!

Iloinen perämies,
Katja Fogelholm
asiakaspalveluvastaava

31.01.2012

Taitojen hiontaa tiimipäivänä

Juridian IPR-tiimi kokoontui tammikuisena perjantaina viihtyisään holvikellarikabinettiin viettämään kehityspäivää. Pari kertaa vuodessa vietettävän kehityspäivän teemaksi oli tällä kertaa muodostunut ”mitä me ollaan – miltä me näytetään - miten me tehdään” eli tarkoitus oli kehittää ryhmän toimintaa nimenomaan markkinoinnillisesta näkökulmasta.

Kävimme läpi ryhmän markkinointiin ja osaamiseen liittyviä asioita ja ideoimme myös uusia toimintatapoja, joiden avulla pystymme ryhmänä toimimaan tehokkaammin ja palvelemaan asiakkaitamme entistäkin ylivoimaisemmin. Oli hienoa todeta, miten lennokkaasti ajatus juoksi tällaisessa vapaamuotoisessa tilaisuudessa, jossa olimme melkein täysilukuisina paikalla. Onneksi vain muutamalla meistä oli pakottava, työtilanteesta johtuva este.

Tehokkaaseen kehityspäivään kuuluu hyvin suunnitellun ja valmistellun asiaohjelman lisäksi ja vastapainoksi muutakin ohjelmaa eikä ohjelmatarjonnasta tosiaankaan ole puutetta! Koko päivän kestäneen ankaran kehittymisen jälkeen suunnistimme keskelle Helsinkiä Rautatientorin jääpuistoon luistelemaan. Omia luistimiakaan ei tarvinnut kantaa mukana, sillä vuokrattavia luistimia riitti koko porukalle. Juridian luistelijoiden taitotaso oli tässäkin lajissa kiitettävä ja olin iloisesti yllättynyt siitä, että niin monen vuoden luistelutauon jälkeen pysyin jaloillani kaatumatta. Musiikki soi, punaposkiset ihmiset hymyilivät ja kiersivät illan hämärtyessä Ateneumin ja Kansallisteatterin välissä sijaitsevaa luistelukenttää – tunnelma oli nostalginen.

Illan päätti herkullinen fondue-illallinen tunnelmallisessa ravintolassa ja saatoimme vain todeta, että päivä oli ollut kokonaisuudessaan mitä mahtavin.

Petra Korvenoja
asianajosihteeri 

12.01.2012

Kööpenhaminan maraton 20.5.2012

Juridia Sports Club on jo useana vuonna järjestänyt matkoja sekä koti- että ulkomailla järjestettäviin juoksutapahtumiin. Vuonna 2010 osallistuimme Tukholman maratonille pienellä ja iskukykyisellä viiden juoksijan ryhmällä. Kaikki pääsivät hienosti maaliin. Saman vuoden syksyllä osallistuimme Varalan maratonin viestisarjaan Tampereella kolmella nelihenkisellä joukkueella. Riian maratoniin toukokuussa 2011 osallistui jo noin kymmenen hengen ryhmä. Jälleen kaikki pääsivät hienosti maaliin, tosin suurin osa puolimaratonin juosseena.

Toukokuun 20. päivä kohtaamme seuraavan haasteemme eli Kööpenhaminan maratonin. Täysimittaiselle matkalle on ilmoittautunut 12 juridialaista. Lisäksi saamme matkaan mukaan muutaman juoksuun hurahtaneen lisävahvistuksen sekä motivoituneen huoltomiehistön. Jälleen kerran tavoitteena on kaikkien juoksijoiden pääsy maaliin!

Edellä kerrottujen tapahtumien lisäksi juoksemme vuosittain muun muassa Naisten Kympin, minkä lisäksi edustajiamme on osallistunut muun muassa Länsiväyläjuoksuun, Espoon rantamaratonille, Helsinki City Runiin ja Helsinki City Maratonille. Vuonna 2012 ohjelmassa on myös osallistuminen Juridian joukkueilla Venlojen ja Jukolan viestiin Vantaalla kesäkuussa.

Erilaisiin juoksutapahtumiin jo pitkään osallistuneena voin jonkinlaisella kokemuksella todeta, ettei tärkeintä ole päämäärä vaan matka. Selkeä tavoite, esimerkiksi juoksutapahtuma, motivoi harjoittelemaan ja kehittämään kuntoa pitkäjänteisesti. Lisäksi ryhmän tuki ja toki myös ”paine” motivoivat tehokkaasti. Hyvässä kunnossa taas työhaasteet pystytään hoitamaan tehokkaasti. Meillä tämän kyllä huomaa!

Olemme yhdistäneet juoksumatkoihin viime aikoina tutustumisen paikallisiin yhteistyötahoihimme. Kööpenhaminassa tätä on tarkoitus jatkaa paitsi vapaa-ajan yhdessäolon merkeissä myös yhteistyötahojemme haastamisella itse juoksutapahtumaan.

Toivottavasti voimme taas Kööpenhaminan juoksun jälkeen todeta kaikkien juridialaisten päässeen maaliin! Todennäköisesti näin tulee käymään!

Ilkka Koivisto
asianajaja, varatuomari, osakas 

Kuvassa Tukholman maratonin osallistujia 2010

09.01.2012

Hyvää uutta vuotta 2012

Vuosi 2011 oli kaikin puolin mielenkiintoinen vuosi. Maailmalla sattui ja tapahtui; koettiin Arabikevät sekä Kreikan sysimusta syksy. Vastaanotossamme olevan television eteen on pysähtynyt yksi jos toinenkin asiakas ihmettelemään ja pohtimaan maailman menoa. Yksi puheenaihe oli kuitenkin ylitse muiden: Movember.

Marraskuun ajan toimistomme miehet kasvattivat viiksiään hyvään tarkoitukseen. Tämä hullunkurinen idea esiteltiin meille keskellä korpea Saimaan rannalla, iloisissa tunnelmissa virkistysviikonloppuna. Idea herätti monenlaisia reaktioita – hilpeyttä ja pelkoa. Kampanja osoittautui juuri niin naurettavaksi kuin uskalsimme arvatakin. Muutamia soraääniä ja järkytyksiä lukuun ottamatta kampanja herätti paljon positiivisia reaktioita. Vastaanotossa oli hauska kuunnella lakimiesten ja asiakkaiden filosofisia keskusteluja siitä, miten viikset liittyvät eturauhassyöpään.

Meidän toimistollamme on perinteisesti ollut yhdessä tekemisen meininki. Siispä istuimme naisporukalla alas ja pohdimme, miten voisimme osoittaa tukemme toimistomme miehille tässä traumaattisessa koettelemuksessa. Kaikenlainen karvojen kasvattaminen ei tullut kuuloonkaan, pitkät säärikarvat kun eivät vaan jaksa huvittaa ketään. Pohdimme, pähkäilimme ja päädyimme rohkeasti erilaiseen tukipakettiin: Juridian oma tyttökalenteri. Keräsimme iloisen ja ennakkoluulottoman naisporukan kasaan ja viritin kameran oikeaan asentoon. Lähtökohtana oli se, että kuvaukset tapahtuvat jokaisen omilla ehdoilla. Jokainen sai valita asunsa, rekvisiittansa ja kuvauspaikkansa itse. Äänekkään kainostelun jälkeen tapahtui jotain hämmästyttävää kun nostin kameran silmälle: vaatekappaleet lensivät kaaressa olkien yli ja asusteiksi kelpasi yhtäkkiä mitä käteen sattui. Lakikirjojen, työtuolien, tyynyjen ja sateenvarjojen avulla onnistuimme luomaan uskomattoman kuvasarjan, jolle annoimme osuvasti nimen ”Unelmia ja toimistohommia”. Kalenterinjakotilaisuudessa tuote näytti aiheuttavan iloa sydämeen ja hymynväristyksiä viiksiin. Tehtävämme siis onnistui!

Juridian kauniin ja rohkean naisporukan puolesta toivotan toimistomme ja koko maailman miehille terveyttä ja onnea vuodelle 2012!  

Katja Fogelholm
asiakaspalveluvastaava 

 

22.12.2011

Lucia – valon tuoja

Toimiston Lucia-juhla 15.12.2011 keräsi taas Juridian lapsiperheet yhteen viettämään hauskaa iltaa monenlaisen tekemisen merkeissä. Pelattiin ilmakiekkoa, hypittiin naama punaisena pomppulinnassa, ihmeteltiin uusia vauvoja, syötiin ja juotiin. Keskellä pimeintä talvea – erityisesti tällaisena mustana jouluna – kaipasikin jo valon tuojaa.

Lucia-juhla irrotti myös toivottavasti jokaisen hetkellisesti kovasta työputkesta, joka marraskuussa tapahtuneine tilikauden päättymisineen ja joulukuun alun jatkuvine joululounaineen meinasi jo saada niskalenkin kaikesta vapaa-ajasta. Samalla juhla muistutti meitä siitä, miten tärkeää on, että jokaisella juridialaisella on perheen tuki työlleen ja että perheet myös tuntevat toisensa. On hauska jutella työkavereiden kanssa muustakin kuin työtehtävistä, oikeustapauksista ja töiden kautta vastaan tulleista ihmeellisistä asioista.

Luciasta on enää lyhyt matka jouluun. Joulu on juhla lapsille ja lapsenmielisille – siis meille. Siihen liittyy antamisen iloa ja saamisen riemua. Siinä valo on tullut keskuuteemme.

Rauhallista joulua kaikille!

Kimmo Oila
toimitusjohtaja 

 

23.11.2011

Nehän kasvavat itsestään!

Voisi äkkiseltään kuvitella viiksien kasvattamisen olevan helppoa – nehän kasvavat itsestään. Tosiasiassa ympäristön monenlaiset reaktiot aiheuttavat tällaiselle tottumattomalle viiksien kasvattajalle monenlaisia pieniä komplikaatioita.

On hauska huomata, miten erilaisia reaktioita kohtaa. Työasioissa uudet tuttavuudet näyttävät suhtautuvan hieman epäluuloisesti asianajajaan, jolla on tällaiset viiksenkummajaiset ylähuulen päällä. Reaktion kuitenkin ymmärtää katsoessaan villinä rehottavaa ylähuultaan (trimmaustaitoja kun ei ole vielä tullut opeteltua). Viedessäni junioria päiväkotiin eräs poika tokaisi, että "isälläsi on oudot viikset". Ja näinhän se on; totuus tulee lasten suusta. Kaikkein suorinta palautetta saa luonnollisesti lähipiiriltä, jossa on toivottu marraskuun päättyvän pian.

Vanhojen tuttujen ensireaktio näyttää usein olevan kyseenalaistaa se, onko elämä ihan reilassa. Onneksi Movember on jo sen verran tuttu ilmiö, että tällainen väärinkäsitys on nopeasti oikaistu ja negatiivinen ensireaktio kääntyykin positiiviseksi.

Runsas palaute useita kertoja päivässä antaa oman säväyksensä hankkeeseen. Ja onhan se mukavaa, kun aamuisin naamavärkkiään peilaillessa voi huomata, miten komeasti naamakarvat ovat jälleen kasvaneet pituutta.

Jatketaan kasvattamista hyvän asian puolesta!

Peter Salovaara
asianajaja, osakas

 

Juridian viiksienkasvatusprojektiin voit tutustua tarkemmin Movember-kampanjasivuillamme

16.11.2011

Juridialaisten taidetiistai

Juridian huvityöryhmä päätti tuoda marraskuun pimeneviin iltoihin piristystä tällä kertaa kuvataiteen keinoin. Suunnistimme toimistomme kulttuurinnälkäisten kanssa vierailulle Kuusisaareen taidemuseo Villa Gyllenbergiin, joka on yksi Suomen korkeatasoisimmista yksityisistä taidemuseoista. Opas taidekierroksellemme löytyi omasta takaa, sillä museota esitteli meille toimistomme lakimies ja suuri taiteen ystävä Johan Wesander. Hänelle museo oli entuudestaan tuttu opiskeluajoilta, jolloin hän työskenteli Villa Gyllenbergin oppaana.

Osalla porukastamme edellisestä taidemuseokäynnistä oli päässyt vierähtämään jo useampi vuosi, kun taas osa lukeutui Johanin lailla taiteen suurkuluttajiin. Kaikille kokemus oli kuitenkin yhtä lailla virkistävä ja mieleenpainuva. Oppaamme osasi kertoa elävästi hauskoja ja kiehtovia yksityiskohtia museon omistavan Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön perustajasta, pankkiiri Ane Gyllenbergistä, ja hänen taidekokoelmansa kartuttamisen vaiheista. Lisäksi Johan osasi valottaa myös monien muotokuviin ikuistettujen henkilöiden taustoja, ja maalauksia tulikin katsottua erilaisin silmin, kun mallin elämänvaiheista ja taiteilijan ajatuksista oli saanut kuulla enemmän.

Kierroksen mielenkiintoisinta antia oli lisäksi Gyllenbergin talon yläkerrassa oleva erikoisnäyttely, jossa esiteltiin taidemaalari Helene Schjerfbeckin malleja. Oli kiehtovaa nähdä yhdessä taideteosten rinnalla, miltä mallit todella näyttivät verrattuna siihen, miten taiteilija oli heidät kankaalle ikuistanut. Illan aikana ei myöskään voinut unohtaa olevansa juristiporukan kanssa liikkeellä, sillä ennen pitkää taidekokoelman äärellä heräsi innokasta keskustelua muun muassa taidemaailman perintöoikeudellisista kiemuroista ja sisäpiirisääntelyn vaiheista.

Irene Hallikainen
oikeustieteen ylioppilas

 

 

09.11.2011

Juridia mukana Movember-kampanjassa

Marraskuussa miehet ympäri maailman kasvattavat viiksiä kerätäkseen varoja miesten terveysongelmien tutkimukseen. Ensimmäiset Movember-viikset kasvatettiin Australiassa vuonna 2003. Kampanjasta on vuosien varrella kasvanut maailmanlaajuinen liike. Globaalisti kampanjaan on rekisteröitynyt tänä vuonna jo yli 700 000 jäsentä.

Suomessa Movember-kampanjan yhteistyökumppanina on Syöpäsäätiö. Sen Hopearahasto kerää varoja eturauhassyövän tutkimukseen ja neuvontaan. 80% lahjoituksista kohdistetaan tutkimuksen tukemiseen ja 20% neuvontaan.

Haastamme asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme osallistumaan Movember-kampanjaan kasvattamalla viiksiä ja tekemällä lahjoituksen Hopearahastolle. Lahjoituksen teet helposti MoSpace-sivuillamme mobro.co/Juridia. Valitse itsellesi viiksimalliksi vaikka joku alla olevista ja jätä rohkeasti ajamatta!

Viiksienkasvatuksemme edistymistä voit seurata toimistomme Movember-sivustolla osoitteessa juridia.com/movember

 

09.11.2011

IBA-konferenssi Dubaissa 30.10. –4.11.2011

Osallistuin IBA-konferenssiin Dubaissa Juridian ainoana edustajana. Jo matkakohde Dubai oli kiinnostava, ja osallistujia olikin ennätysmäärä: 5 000 lakimiestä 125 eri maasta. Kun lähes kaikki osallistujat kerääntyivät kongressikeskuksen valtavaan auditorioon, tunnelma oli käsin kosketeltava. Konferenssi oli organisoitu viimeisen päälle hyvin, ja kaikki järjestelyt ilmoittautumista, bussikuljetuksia ja lounaita myöten sujuivat moitteettomasti.

IBA on ottanut näkyvästi toiminnassaan esiin ihmisoikeuskysymyksiä, minkä myös Dubain konferenssi huomioi. Avajaistilaisuuden pääpuhuja, Nobel-palkittu diplomaatti Mohammed ElBaradei käsitteli puheenvuorossaan suorasanaisesti maailmanpolitiikan kipukohtia Palestiinan kysymyksestä Lähi-idän maiden poliittiseen kuohuntaan.

Kongressin kantaa ottavat teemat saivat myös isäntämaan huomion: IBA lähetti osallistujille viestin kertoakseen tarkalleen, mihin seikkoihin isäntämaa Arabiemiraattien turvallisuusviranomaiset olivat puuttuneet ja minkä perusteella he vaativat koko kongressin peruuttamista. Kongressin toteuttamisesta päästiin yksimielisyyteen sen jälkeen kun IBA – turvallisuusviranomaisten kanssa neuvoteltuaan – vakuutti aiheita käsiteltävän neutraalisti ja puuttumatta nimenomaisesti isäntämaata koskeviin seikkoihin.

Tiedotteessaan jäsenilleen IBA vakuutti säilyttävänsä kongressiensa päämäärän käsitellä laajasti juridiikan kaikkia alueita, yhdistymisvapaus ja ilmaisunvapaus mukaan lukien. Seitsemän ohjelman otsikoihin tehtiin muutoksia, joilla osoitettiin niiden käsittelevän kansainvälistä lainsäädäntöä yleisellä tasolla. IBA vakuutti, etteivät viranomaiset sensuroineet yhtään kongressin ohjelmista ja että ohjelma "Women and Islam" peruutettiin vähäisen osallistujamäärän takia.

Itse osallistuin "International Franchising and Distribution" sekä "Intellectual Property, Communications and Technology" -jaostojen tilaisuuksiin. Erityisesti pidin IPR-jaoston aamukahvitilaisuudesta, jossa Round Table Topics -periaatteella osallistujat jakaantuivat eri aihepiirejä käsitteleviin pyöreisiin pöytiin, joissa keskustelua alusti asiaa valmistellut moderaattori. Aiheet vaihtelivat patenttioikeudenkäynneistä uusmedian tekijänoikeusongelmiin. Keskustelu kävi vilkkaana, ja oli mielenkiintoista havaita eri maista tulevien osallistujien hyvinkin erilaiset lähestymistavat esille tuotuihin kysymyksiin.

Sosiaalinen ohjelma ansaitsee erityisen maininnan sekä ohjelman ja tarjoilun monipuolisuudesta että ravintolatilojen näyttävyydestä. Ilmapiiri oli välitön ja uusia tuttavuuksia oli helppo solmia. 

 

Marja Tommila,
Asianajaja, varatuomari, Senior Counsel

 

Lisää kuvasi galleriaan

Lähettämäsi kuva julkaistaan sellaisenaan galleriassamme. Huomaa myös, että alle kirjoittamasi nimi tulee sellaisenaan näkyviin kuvan yhteyteen.

Huom: Täytä kaikki kohdat.

Kuvien tekijänoikeus säilyy Juridialla. Lue tarkemmat ehdot täältä.